torstai 28. tammikuuta 2016

Mekaaninen tuote: Ilmatar-toteemi


Mekaanisen tuotteen valmistamiseen oli varattuu 7 viikkoa aikaa. Työhön sisältyy kolme näyttöä;kulttuurilähtöinen tuote, tuotteen suunnittelu ja tuotteen valmistaminen käsityönä.

Oma ideani lähti liikkeelle tästä Michael Curryn tekemästä nukesta. Kuva Pinterestistä.
Idea kuva
Kulttuurilähtöinen tuote vei ajatukseni intiaaneihin ja toteemeihin. Halusin kuitenkin tuoda työhöni suomalaisen aspektin ja näin ollen idea oli valmis: Ilmatar toteemi.
Suunnitelma

Nämä kuvat innoittivat Ilmattaren syntymiseen, kuvat kerätty Pinterestistä.

Nämä kuvat kokosin struktuurinn, värien ja fiiliksen mukaan. Kuvat kerätty Pinterestistä


Tässä koottuna ideat toteemin rakenteesta ja käsien tunnelmasta. Kuvat kerätty Pinterestistä.
Päätin rakentaa tuotteen putkirinkan päälle.



Runkorakenteet tein rautalankaa ja minkkiverkkoa kovettaen kangaspuuliima yhdistelmällä.



Toteemin kädet kiinnitin letkukiristimillä 


Muovailin naamiot plastoliinista ja tyhjiömuovasin ne.


Naamioiden sisään rakensin kapalevystä ja valokalvoista kolmiulotteiset kasvot. Valokalvoa on käsitelty kuumailmapuhaltimella. Muovinaamiot on maalattu sisäpuolelle lasimaaleilla.
Naamioiden muotoilun nopeuttamiseksi ja plastoliinin kulutuksen minimoimiseksi rakensin naamioiden alle paperista ja roudarin teipistä pohjat. Alla olevassa kuvassa näkyy Ilmattaren kasvojen alla oleva pohja.
Väliaikasuunnitelma

Ilmattaren plastoliinikasvot


Runkorakenne ennen rintapanssarin kinnitystä
Rinapanssari ja kasvot on kiinnitetty parkkinahkalangalla ompelemalla. Hiukset on tehty lakana+puulimakovetuksella. Pintakäsitelty akryymaalilla ja Finndispillä
Rintapanssarn koristeet. Valitsin muotit selkeistä ja kovista materiaaleista, että saan mahdollisimman skarpit muodot koristeille. Oikealla valokorun kipsimuotti. Valokorun muotin muovasin ensin plastoliinista, tyhjiömuovasin mallineen. Valoin kipsin tyhjiömuovaimesta tulleeseen muottiin. Kipsimallineesta sain riittävän sileän ja skarpin muotin valokorulle.
Ilmattaren kädet valmistin pehmyturetaanista; kaksi komponentti uretaanista, josta tehdään myös autojen istuinten pehmusteet. Valua varten teimme alginaatista käsimuotit. Alginaatin sisään kaadoimme polyoil+isosyanaattiliuoksen.
Käden työvaiheet: yläkuvissa näkyy alginaattivaihe. Alakuvissa pehmyturetaani on kaadettu muottiin. Liuos turpoaa valmistuessaan, joten painoin sitä kannella. Alhaalla oikealla valmis käsi.
Käsien sisään tungin rannemekanismiksi yleisnivelen jatkovarren sekä ohjaussauvan. Käsien valamisessa niihin oli jäänyt ilmaa, joten pintakerroksen alla oli tyhjää. Materaali tuntui muutenkin repeämisalttiilta, joten tein nahkasta koristeet eli tuet ohjaussauvojen ja mekanismin kohdalle.
Laitoin jatkovarsien päälle kutistesukkaa muodostamaan tartuntapinnan. Liimana käytin Soudalin Fix it All High tack. Samalla liimalla liimasin myös mekanismin osat toisiinsa, eli yleisnivelen jatkovarteen. Toinen pää ei ole kiinni, joten kädet ovat irroitettavissa kuljetuksen ajaksi.
Imurin putken päällä on kangashiha, jonka pintakäsittelin akryylimaaleilla. Putken sisällä on puuta, jonka sisään kiinnitin yleisnivelen toisen jatkovarren, liimana Soudalin Fix it All crystal. Mekanismit on ostettu Biltemasta.
Ilmattaren hihoihin halusin saada metsän ja ilman tunnelmaa. Maalasin kehykseen kiristetyn silkin. Minulla oli käytössä anopin vanhat silkkimaalit, joista osa lähti pesussa pois. Alla olevassa kuvassa näkyy vielä suolalla tehdyt kuvioinnit ja vihreän sävyt. Pesun jäljiltä jäljelle jäi vain turkoosin sävyt.
Kehykseen pingotettu silkki ennen.
Ensimmäisestä kankaasta tuli lähes turkoosi pesun jälkeen. Halusin vielä lisätä vihreän sävyä käsien hihoihin. Tämän värjäyksen tein kieputtamalla silkin kepin ympäri. Laimensin perus kankasvärejä ruiskuemulsioon, näin sain aikaiseksi riittävän ohuen maalin, joka ei vienyt ilmavuutta.
Shibori-värjäys silkki
Lopullisessa kädessä ompelin eri sävyiset silkit yhteen ja kiinnitin ne imuriputken kankaaseen ompelemalla.
Hihoissa oli myös vanhaa valoverhoa tuomaan runsautta ja ilman tunnetta.



Valmis Ilmatar takaapäin.
Ilmattaren takarungon tein iron paper+suojamuovi+iron on paper kombolla. Silitin nämä kolme kerrosta toisiinsa ja niiden väliin rautalangan kiinnitystä ja muotoa varten. Pintakäsittelyn tein pigmentti+kotikalja kombolla. Värin kiinnitin Natura-lakalla.

Etusosan koristeet on tehty tyhjiömuovaimella ja pintakäsittely on kuvun sisällä. Kultaiset pallot on pintakäsitelty Finger Gold maalilla. Lehdet ja kolmiot ovat solumuovia, jotka on pintakäsitelty maalilla ja Finndispillä.
Valmis Ilmatar edestä. Tuotteelle tuli lopullista painoa 9,2kg. Ja korkeus on 150cm rinkan alareunasta pään yläosaan. Tein rinkan alaosan runkoon kilon painon tasapainottamaan rinkan painopistettä alemmas.
Vielä viimeisenä valmistin Ilmattarelle valokorun. Harjoittelin juottamista ja ledien sarjaan kytkemistä. Tässä lopullisessa tuotteessa on pienet jouluvalot tyhjiömuovaimella tehdyn kuvun alla. Kupu on pintakäsitelty lasimaalilla ja glitteriliimalla. Taustalevynä on metallilevy ja kiinnitys rintapanssariin on magneeteilla. Patterikotelo on rintapanssarin sisällä.


Etuosan koristeet on kiinnitetty ompelemalla ja popniiteillä.
Haastoin itseni valitsemalla näin ison ja moniosaisen työn. Työtunteja kului todella paljon, reilu 200 tuntia. Mutta jokainen tunti tälle työlle on opettanut minulle paljon. Jokainen työvaihe on haastanut minut, mutta jokainen haaste on voitettu, enkä joutunut tinkimään omasta visiosta pisaraakaan. Pintakäsittelyn huolellisuuden kanssa olisin saanut olla tarkempi. Valmiiseen tuotteeseen kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen, kaikessa outoudessaan se on komea.

Tässä toteemia kantaa luokkakaverini.