perjantai 11. maaliskuuta 2016

Teoria opintoja

Tarpeistonvalmistajan koulutukseen kuuluu myös teoriaopintoja, etenkin ensimmäisenä vuonna. Teoriaopinnoissa olemme opiskelleet ammatillisia kulttuuriaineita: teatterihistoriaa, taidehistoriaa, tyylihistoriaa ja käsi-ja taideteollisuudenhistoriaa. Teoria opinnot antavat hyvän pohjan teatterissa työskentelelylle sekä itsenäiselle tiedon hakemiselle.

Olemme myös tutustuneet Photoshoppiin, jonka käytön hallitsen kohtuullisesti. Nyt viimeisenä opiskeluvuonna olemme tutustuneet Solidworks-ohjelmalla 3D-mallintamiseen sekä 3D-tulostamiseen eri menetelmin.

Ensimmäisen vuoden opintoihin sisältyi yritysoppia, jossa kävimme perusteita läpi sekä teimme liiketoiminta suunnitelman. Kurssin sisällöt ovat tukeneet ammatti-identiteetin kehittymistä.

Ei kommentteja: